tarinani

Minun Elämänpuuni

Aloin tutkia energiamaailmaa henkilökohtaisen kriisin keskellä – tuttu tarina monelle. Sekä kehoni että mieleni voivat todella huonosti, kärsin mm. paniikkikohtauksista, kovasta huimauksesta, rytmihäiriöistä, ahdistuksesta ym. Kun olo oli oikein hankala, enkä tiennyt miten muuten helpottaa oloani tai ylipäänsä olla, löysin itseni lukemasta erilaisia energiamaailmaan, itsensä parantamiseen ja tietoisuuden laajentamiseen liittyviä kirjoja.  Aloin tehdä ahkerasti työtä itseni kanssa. Kyseenalaistin oikeastaan kaiken mihin olin aiemmin uskonut, kohtasin omia varjojani, joita en ollut ennen uskaltanut katsoa, aloin muuttaa ajatusmallejani ihan uudenlaisen tietoisuuden pohjalta jne. Lisäksi kokeilin ystävieni suosituksesta erilaisia vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Akupunktio ja energiahoidot auttoivat minua paranemisprosessissani niin valtavasti, että ne jäivät minulle pysyviksi "työvälineiksi". Näiden työkalujen avulla elämäni alkoi muuttua radikaalisti. 

Kun pitkäaikainen työni kaupallisella alalla päättyi, sain tilaa todella kuunnella, mikä on oikein elämäni syvin tarkoitus ja mitä sieluni itse asiassa eniten haluaisi minun tekevän. Pian minulle kirkastui, että  tehtäväni on levittää valoa ja kauneutta maailmaan luomalla musiikkia ja tekemällä valotyötä. Aloin säveltää pianomusiikkia (kts. infosta lisätietoja) ja opiskella energiatyöskentelyä. Tajusin pian, että koko elämäni oli tavallaan ollut valmistelua tätä hetkeä varten; näin miten kaikki, mitä oli tapahtunut elämässäni siihen asti, loksahti paikoilleen. 

Paranemisen myötä elämäni muuttui täysin kaikilla sen osa-alueilla, liioittelematta.  Löysin kauan etsimäni mielenrauhan. Aloin elää flowssa elämän kanssa.  Tunsin sellaista vapautta ja riemua, joista en koskaan osannut edes haaveilla. Löysin piilossa olleet intuitiiviset kykyni, jotka avasivat minulle tien aivan uusiin maailmoihin. Rakastuin elämään niin syvästi, että sydämeni tuntuu usein räjähtävän innostuksesta. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta?  Niin ajattelin joskus itsekin, mutta matkan varrella tajusin, että täydellistä vapautta ja elämänriemua rajoitti vain itse rakentamani rajat ja säännöt ja vääristyneet uskomukset. Elämän on tarkoitus olla vaivatonta, nautinnollista, virtaavaa ja täynnä riemua! And so it is.

Nöyrän kiitollisena kaikesta haluan auttaa sinua löytämään saman vapauden ja ilon, minkä olen itse oman puhdistumisprosessini myötä kokenut. Olet niin ainutlaatuinen, tärkeä ja arvokas juuri sellaisena kuin olet, kukaan ei voi määritellä mikä on sinun polkusi tai millaista elämää sinun tulisi elää. Toimimalla kanavana maailmankaikkeuden korkeimmille, puhtaimmille energioille autan sinua löytämään omat totuutesi ja omat tapasi edetä henkisellä polulla, sekä  löytämään sen korkeamman viisauden, joka on ollut koko ajan sisälläsi.  Suurin intohimoni on auttaa sinua aktivoimaan omat suurimmat lahjasi: sen ainutlaatuisen taian, joka vain sinulla, ja  joka vain odottaa, että löydät sen!

Energiamaailmaa käsitteleviin koulutuksiini on sisältynyt mm.
  • Reiki I ja II
  • Energiahoidot, energiavälitys
  • Kaukohoidot eli etähoidot
  • Kirjalliset kanavoinnit
  • Puhelinkanavoinnit
  • Kasvotusten tehtävät kanavoinnit
  • Ihmisen energiakentän lukeminen
  • Kehon energioiden lukeminen
  • Energialuennat korttien avulla
  • Intuitio vs. mielikuvitus
  • Ryhmämeditaatioiden ohjaaminen
  • Ryhmäenergiahoidot
  • Tilojen energiakartoitukset ja tilojen puhdistaminen
Muita hyvinvointialaan liittyviä koulutuksiani: 
  • Klassinen hieronta (koulutettu hieroja)

  • Intialainen päähieronta

  • Kuumakivihieronta

info:

Ajanvaraukset ja tiedustelut:

Voit käyttää viereistä sähköistä lomaketta tai lähettää viestin suoraan minulle

byhannakekalainen@gmail.com

0400689089 (whatsup/tekstiviestit)

Työhuoneen sijainti:

Kartanonkoski, Vantaa, Helsinki

Maksutavat:

MobilePay, korttimaksu ja lasku (laskutuslisä 3€). Maksu etukäteen tai viimeistään ajanvarauksen yhteydessä.

Musiikki:

Olen myös säveltäjä, pianisti ja pianonsoiton opettaja. Lisätietoja ja musiikkiani löydät toiselta sivustoltani www.hannakekalainen.com. Ohessa linkki sävellyksiini Spotifyssä. 

© 2019 Tree of Life       Y-tunnus 3015429-7         Rekisteriseloste  | Privacy Policy